perjantai 20. huhtikuuta 2007

Asiakas HEI!

Pieni pyyntö teille asiakkaille...

Kun siirryt pienen matkan pirssillä vaikka baarista kotiin, vaihda käteistä pienemmäksi mikäli sinulla ei ole käypää maksukorttia...

Viimeviikonlopulta asiakas yritti ensin maksaa 9.30€ maksavan kyydin 200€ setelillä!!! Siinä sitten ihmeteltiin miks ei ole muka niin paljon vaihtorahaa antaa..ei ollut ja vaikka olisikin, en olisi viimeisiä vaihtokassoja siihen laittanut kuitenkaan. Onneksi sitten taskun pohjalta löytyi hiluja 8,5€ ja sillä sitten kuitattiin kyyti...

1 kommentti:

Ronnie kirjoitti...

Tässä kerran sattui sellainen kolmen veijarin kopla kyytiin ravintolasta toiseen siirtymisen merkeissä, matkaa kertyi alle kilometri ja sieltä tuputettiin 500 euron seteliä. sanoin että lähdetäänpä tuonne hotellin respaan sitä särkeen, ei kuulemma käy ja kummasti mitään muutakaan rahaa ei löydy, mutta siinä vaiheessa kun tarrasin sitä etupenkkiläistä rinnuksista ja karjaisin että lähdetäänpä poliisilaitokselle ettimään niitä pennejä, sieltä joltain kuin ihmeen kautta löytyi pankkikortti.

olivat taatusti ajaneet jo muutaman kerran sillä samalla setelillä velaksi mutta tällä kertaa ei onnistunut kun sattui riittävän kuspää kuljettaja, minä :)

toinen hyväksi havaittu tapa reagoida vastaavassa tilanteessa on sujauttaa se iso seteli taskuun ja pyytää tilinumero minne toimitetaan vastarahat seuraavan kahden viikon kuluessa. yleensä silloin löytyy myös vaihtoehtoinen maksuväline.